keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Ahvenanmaan turnee jatkuu

Maarianhaminasta lähdimme vasta iltapäivällä, mutta matkakaan ei ollut huima: Rödhamniin tuli matkaa noin 10nm. Mietittiin ankkuriin menemistä, mutta päädyttiin lopulta laituriin kun laiturilla tilaa oli hyvin ja grillin sai kalliolle veneen viereen. Ankkurissa oli jo kaksi venettä, mutta olisi siihenkin mahtunut hyvin.

Täällä merkittävin tapahtuma oli se, kun ankkurissa ollut ruotsalaisveneen ankkuri petti ja se valui taaksepäin. Toinen ankkurissa ollut vene lisäsi fendareita kylkeen ja hälytti rannalta apua, sillä ruotsalaisveneessä ei ollut ketään paikalla! Rannalta tullut vene tsekkasi ruotsalaispurkkarin, mutta vene oli tyhjänä, miehistö oli lähtenyt jollalla rantaan. Ilmeisesti porukkaa ei löytynyt rannaltakaan ja sitten etsijät palasivat satamaan toviksi. Tauko jäi lyhyeksi kun ruotsalaisvene oli jo valunut toisen ankkurissa olleen veneen ohi, mutta oli nyt jo lähempänä rantaa.

Tässä vaiheessa ilmeisesti lainattiin naapuriveneen vara-ankkuria ja ketjua, jolla valuminen saatiin pysäytettyä. Eipä tässä lopulta sattunut sen suurempaa, mutta mahtoi ruotsalaisia ihmetyttää kun palasivat veneelleen. Siirtyivät siitä sitten vähän keskemmälle uudestaan ankkuriin ja pysyivätkin siinä. Satama tuli aika täyteen illalla, mutta kummasti tilaa löytyi kaikille.

Seuraavana aamuna jatkettiin matkaa ensin Föglön kauppaan ja siitä sitten Sälsön kaakkoispuolelle lahdelle ankkuriin. Tänne ei tuuli osunut pahasti ja pudotimme kuokan 4 metriin. Hyvä pito heti. Ei jaksettu kaivaa venettä esiin ja lähteä tutkimaan rantaa, mutta viihdettä toi ruotsalaisvene, joka yritti noin 5 kertaa ankkuroitumista, kunnes päätti jatkaa matkaa.

Seuraavana aamuna nukuttiin pitkään ja lähdettiin aika myöhään liikkeelle, mutta hyvässä sivutuulessa kohti Kökaria ja Sandvikia. Matka oli alle 10 nm, joten oltiin perillä nopeasti. Sandvikin satamassa oli sopivasti tilaa niin, että saatiin nokka tuuleen. Varsin viihtyisä paikka ja kohtuullisen suosittu. Kelikin oli varsin asiallinen, joten maistui kesältä. Illan mittaan satama täyttyi ja pari ilmeisesti venäläistaustaista vuokravenettä meinasi ajaaa kivelle laiturin länsipuolella, yksi saku puolestaan kokeili samaa itäpuolella. Illalla oli vielä rannalla elävää musiikkia, joten mikäs siellä oli ollessa.

Kökarille päättyi meidän Ahvenanmaan kierros - näin jälkikäteen saattoi sanoa päätöksen olleen ehdottoman oikea. Ahvenanmaalla tuntui olevan parempi sää kuin mantereella sekä merkittävästi parempi kuin Ruotsin Höga Kustenilla.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti