tiistai 7. lokakuuta 2014

Matkapurjehdustyyleistä

Saimme hiljan mukavia vieraita kun s/y Pantheran Maiju ja Juha pistäytyivät kylään ennen paluutaan Karibialle. Edellisen kerran olimme nähneet helmikuussa St Lucialla, joten jälleennäkemisen paikka jo olikin. Siinä höpöteltiin niitä näitä ja naureskeltiin kuinka sitä suomalaisillakin matkapurjehtijoilla oli niin erilaiset tyylit reissata - osa on palannut, osa laittoi reissun tauolle, osa jatkaa jne. Siitä tulikin ajatus avata tässä vähän enemmän kuinka reissua voi tehdä. Ei siis ole tarkoitus tehdä tyhjentävää selontekoa, ainoastaan tuoda esille erilaisia suomalaisten purjehtijoiden suosimia vaihtoehtoja.

Meren kutsu

Minne ja miten:

Monilla on lähtiessä selvillä suht tarkkaan minne mennään, mitä reittiä ja missä aikataulussa. Suunnitelmia tehdään pitkään ja innoissaan. Osa kuitenkin vain lähtee ja menee ns. fiiliksellä, jolloin reissu kestää minkä kestää ja mennään sinne minne halutaan ja mukavasti päästään. Tämä on yleensä helpompaa niille, jotka ovat eläkkeellä tai muuten vain vailla tiukahkoa paluuaikaa. Täydelliseen rajattomaan irtiottoon pystyy kuitenkin aniharva ja jonkinlainen tavoite on silti yleensä.

Perinteisesti reissu tehdään niin, että lähdetään purjehtimaan ja palataan sitten joskus kotiin kun reissu on ohi. Näin se yleensä menee, oli kyseessä sitten Karibian kierros, pallonkierto tai vain kesälomapurjehdus Ruotsiin. Toinen, varsinkin nyt suomalaisten suosiossa oleva tapa on purjehtia reissua osissa: lähdetään kesällä normaalisti, mutta tehdäänkin reissua vain 2-3 kuukautta, jolloin ehditään sen suurempaa kiirettä pitämättä esim. Suomesta Biskajan toiselle puolelle. Siellä vene ylös ja reissua voi jatkaa taas seuraavana vuonna uudestaan.

Vähän sama osissa reissaaminen on kyseessä niilläkin, jotka jättivät veneen Karibialle kesäksi (hurrikaanikaudeksi). Suomalaisia veneitä "talvehti" muuten kesällä Karibialla yli 5 kpl. Osa näistä on jämähtänyt Karibialle useammaksi vuodeksi, osa vain odottaa syksyä ja jatkaa sitten matkaa. Samoin Kanarialla oli kesän useampi suomalaisvene, mutta osa ehkä vähän eri syistä.

On niitäkin nähty, jotka menevät niin pitkälle kun rahat riittävät tai ehkä jopa suunniteltuun puoliväliin ja sitten jättävät sinne veneen odottamaan, tulevat itse takaisin kotiin täydentämään matkakassaa ja palaavat jatkamaan reissua myöhemmin. Toki sekin vaihtoehto on, että mennään kunnes matkakassan pohja näkyy ja laitetaan vene myyntiin.

Erään suomalaisveneen kuvio on se, että tekee matkaa kohtuullisen nopeasti, mutta isossa kuvassa etenee verrattain rauhallisesti. Näin ehtii näkeä ja kokea paljon. Jollain toisella taas on tiukempi aikataulu ja tekee reissua suorituspainotteisemmin, jolloin myös etenee suhteellisen nopeasti. Toiset taas etenevät hitaammin ja käyvät harvemmissa paikoissa ja nauttivat rauhallisemmasta etenemisestä. Jälkikäteen ajateltuna meilläkin oli matkalla monta hienoa paikkaa, joissa olisi voinut olla paljon pidempäänkin. No, näistä on blogissa höpisty ennenkin.

Monilla on mennyt reissussa suunnitelmat enemmän tai vähemmän uusiksi. Meillä ja muutamilla muilla tämä näkyi rahtauskuviona. Osa on puolestaan vaihtanut "kohdetta" lennosta erinäisistä syistä esim. Karibian kierros on vaihtunut Euroopan ja Kanarian turneeksi, mutta toisaalta joillain on (alku)matkalla kasvanut nälkä ja reissusuunnitelma laajentunut - jopa niin, että on haluttu vaihtaa isompaan veneeseen.

Suurin osa matkapurjehtijoista liikkuu maailmalla pariskuntina ja näin on myös suomalaisten kohdalla, mutta yksinpurjehtijoitakin on sekä tietenkin perhepurjehtijoita. Osa porukasta haalii kyytiin väkeä koko matkalle (ylipäänsä mahdollistaakseen reissun etenemisen), toiset taas pyrkivät välttämään ylimääräistä seuraa ja loput on siltä väliltä. Monilla veneen tilat myös estävät suuremmat majoitusprojektit, mutta kummasti kaikki kuitenkin kaipaavat seuraa - ellei muuta niin satamassa ja ankkuripaikoilla.

On siis aika monta tapaa tehdä matkaa eikä mikään ole sen oikeampi tai parempi tapa kuin toinen. Sen sijaan on hyvä tiedostaa, että ei ole vain perinteistä tapaa vaan monia muitakin vaihtoehtoja. Ja hyvä niin.

Matkakumppeita on monenlaisia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti